19.6.2015

Villaviikonloppu

Kuulemma juhannus.


Eilen muisteltiin, että viime vuonna tähän aikaan lätkittiin edellisellä talolla pihakivetystä ja maalattiin viimeiset ulkoseinämaalit ennen talon laittamista myyntiin. Käpälämäellä taisi olla anturat valettuna, ja edessä oli helteisen heinäkuun muurausyöt.

Tänään Käpälämäellä on kakkoskakkosten lisäksi yli puolet sisäseinistä villattu (älä anna kuvan hämätä, se on alkuviikolta).  Lattialämmitys kytkettiin päälle eilen, kipsilevynippu odottaa terassilla sisäännostoa ja ensi viikolla katto saa peltiverhonsa.

Näin ne kesät sujahtelee ohi. Yli kaiken odotan taas jo ensi kesää, kun saan vaihtaa raksahousut puutarhahanskoihin ja ISTUTTAA sydämeni kyllyydestä joka nurkalle jotain.

Sitä odotellessa: aurinkoista juhannusta <3



Ei kommentteja :