26.2.2016

Oops I did it again

Tiedättekö miten hankala yhdistelmä on olla ihminen joka rakastaa viherkasveja yli kaiken ja olisi valmis vuoraamaan niillä kaiken vapaan seinä- ja lattiapinnan tuolla kämpässä, mutta samaan aikaan ei niinku millään saa pidettyä niitä hengissä? No maailman VAIKEIN.

Kun yritän aktiivisesti välttää kukkakauppoja, esim. tuota kaikkien viherkasvien keskitysleiriä Plantagenia (siellä myydään vauvakasveja ALENNUKSELLA), niin joskus on vain tehtävä mitä on tehtävä ja käytävä mestoilla kattelees niinku aikuiset ihmiset.




Kaltaiselleni kaikkien kukkien rakastajalle ja potentiaaliselle ostajalle on hankala kävellä edes tavallisten kauppojen kukkahyllyjen ohi. Siis niiden hyllyjen missä on muutama nääntynyt pelargonia ja viime syksystä asti uutta kotia odottanut aneeminen muratti. Kuulen kuinka ne kukat kuiskii "tea....teeeaaaa.... sä pystyt pelastamaan meidät...thhheeeeaaaa......". Yritän olla ottamatta katsekontaktia. Yleensä mahdotonta. Sanomattakin siis selvää että joku Plantagen on todellinen riski heaven on earth, puhumattakaan sitte mistään kasvihuoneista jotka räjähtää kesäisin väreistä ja on täynnä maailman suloisimpia kukkivia pihakukkia, kuten niitä pelargonioita.



Kun antaa pikkusormen, se vie koko käden. Tässä kuvassa todistusaineistoa siitä, että porttiteoria on myös viherkasviaddiktien kohdalla totta. Viime viikkoisen äidin kanssa suoritetun Minimanin reissun jäljiltä Käpälämäelle saapui ensimmäinen kukkanen, tuo oikeanpuoleinen peikonlehti. Siellä se urheasti odotti ottajaansa Minarin olemattomalla kasviosastolla. 8 euroa. Eihän sille voi sanoa ei? Aikani arvottua ja äidin reaktioita ostoajatukseeni tarkkailtuani siirsin peikon vaivihkaa koriini ja jatkoin ruokaostoksille muina naisina.
Kyyyyyllä sinne taloon voi jo kasvin viedä vaikka raksa on todella kesken. Siellä on kivasti vähän normaalia kosteampi ilma ja ihanista ikkunoista loimottava ihana keväinen valo. Täällä tallikämpässähän se nääntyisi ihan oikeesti viikossa PIMEYTEEN.



No voi eikä miten täydellinen tekosyy lähteä Plantageniin muutamaa päivää myöhemmin for no reason: Helsingistä P-maalla kyläilevä kaveri. No voi eikä mitääää täällähän on kaikkia uutuuksia! EIKÄ NE MAKSA PALJON MITÄÄN!! Jes! Lyyraviikunoita on vielä -> koriin.
Ostin viime reissulla lyyraviikunan ja hänhän kuoli sitten kuukauden sisään saavuttuaan Laihialle :D Laitetaan pimeän tallin piikkiin. En kyllä varmana kastellut liikaa.



Katsokaa nyt miten artsuilta ne näyttää aamuauringon kajossa. Mun sydän väpättää kun heitä katson! Miten kauniita onkaan kasvit! Ja PIKKUISIA!! Voi ettepä kuolisi heti!
(tähän muunnelma Dingon Autiotalosta jossa aurinko laskee vartesi taa ja värjää sun lehtesi punaisellaan)


Vasemmanpuoleinen lyyraviikuna on tällä hetkellä sisustusblogeissa kuuminta hottia. Oon toiveikas että trendi laantuu pian ja näitä tulee hirveesti myyntiin vähän vanhempina ja suurempina versioina et voin rakentaa niillä kunnon näköesteet ikkunoiden eteen. Semmonen kunnon vihreä muuri. Sitä odotellessa kasvattelen tästä murusesta kunnon sydäntenmurskaajaa.
Siinä vieressä on sitten tämmönen lohikäärmehenkinen, varjossa viihtyvä komistus. Ei sitten mitään käsitystä mikä lajike kyseessä, kun satuin ostohetkellä olemaan jonkinverran sekaisin enkä rekisteröinyt mitä siinä hintalapussa luki. Jokatapauksessa hän on hirmuisen kaunis ja rakkauteni palaa voimakkaana.

He sopivat niin hyvin yhteen jääkaappikaapin kanssa.

Aika näyttäköön montako viikkoa nämä kaverit jaksavat sinnitellä mun hoidossa...
Otetaan vastaan vinkkejä miten huonekasveja tavataan pitää hengissä. En oikeesti ymmärrä miten sain kämmättyä sen edellisen lyyraviikunankin. Niiden lajikuvauksessa vielä erikseen sanotaan että helppohoitoinen. Helppokuoloinen mä sanon. Ehkä se oikeesti oli se valon puute? Vai kastelinko sittenkin liikaa?



Ainiin ja sit yks maailman ärsyttävin juttu vielä: äidille raksahoitoon menneet kahvipensas, nukkumaija ja viirivehka KUKOISTAA siellä porukoiden nurkissa. Ne on ihan kuin eri kasveja kun vertaa siihen mitä ne oli lähtöhetkellä! Viirivehkakin oli tiputtanut melkein kaikki lehtensä ja nyt se näyttää ihan siltä miltä se näytti Plantagenissa silloin 1,5v sitten kun sen ostin. Tosi raivostuttavaa. Ehkä niillä on siellä kosteampi huoneilma kun on vanhempi talokin? Ja ne sai olla koko kesänkin terassilla, siitähän ne tykkää.

Olispa terassi.


2 kommenttia :

Karolina // KOTI-blogi kirjoitti...

Voin vain todeta että onneksi meillä ei oulussa ole plantagenia. Kävisin varmaan joka viikko!
Yleensä reissussa pakotan perheen pysähtyyn jos jossain näkyy plantagenin isot kyltit (yleensä vielä sopivasti moottoriteiden varsilla)... ja arvaa hermostuuko mies ja viisi lasta kun äidin kierros vaan venyy..

Lyyraviikunat ovat kyllä ihania, ostin yhden pienen ja se pukkaa uutta lehteä kokoajan mutta menee siinä varmaan 15v ennenkuin sillä on mittaa ihmisen verran..?

Uuteen kotiin saa ihanasti kodikkuutta viherkasveilla.

Tsemppiä loppuhommiin!

teabis kirjoitti...

Mä oon käsittänyt että lyyraviikuna kasvaa kauheeta kyytiä, mutta varmaan joo tommonen ihmisen pituus vaatii jo vuosia :D voisinpa nopeuttaa!