16.10.2013

Asuntolainatuska ja ensikannu

Aikuisuus on välillä tosi rasittavaa ja turhauttavaa. Oon koko viime viikon ravannut eri pankeissa, soitellut konttoreihin, täytellyt hakemuksia ja neuvotellut elämäni ensimmäisestä asuntolainasta. Sitä jopa myönnetään, ja se jos jokin on yllättävää, sillä mä olin ihan varma että nyt on rahahanat kiinni. Toisaalta kaiken tämän vaivan ja konttoreissa nyökyttelyn jälkeen on syytäkin saada jotain korvausta: marginaalit ja lainaturvat seuraavat mua jo uniinkin.

Jotenkin ihan absurdia että ehkä jo keväällä raksaillaan uutta tupaa! Ihan naurettava ajatus!


Toistaiseksi tilanne on kuitenkin vasta tämä. Talouden insinöörin hahmotelmia tulevasta pohjasta.

-----

Hyllynpäällinenkin on saanut uutta koristusta, kun ennen koko tätä lainabuumia mun kirppishanat olivat vielä auki ja bongasin netistä Arabian tuulimyllykuvioisen kannun. Katsokaa sitä! Se on niin kaunis!


Tuulimyllykannua valmistettiin vuosina 1934-39. Pohjassa piippuleima.



Virheetön hän ei ole, mutta hinta oli niin matala etten voinut vastustaa. 
Ensikannuni!

29.9.2013

Rakkaudesta

Uusi blogi, uusi alku. 


Raksa, elämä, estetiikka.

Tervetuloa ja pusipusi <3