Laumakuvat

Eläkepäiviä viettelevän paimenkoiran katse on harmaudesta huolimatta edelleen tarkkaavainen.

Aatoksella keväällä mittari pyörähtää yhteentoista, ja sehän on kunnioitettavaa se.

Usvahan onkin tottunut poseeraaja. Ensimmäinen edustava kuva Prinsessasta sitten vuoden 2008. Siis kuva jossa se paikoillaan olon lisäksi on myös tajuissaan. Hääään on niin kaunis!

Metsälenkin, joka jälkeen sukat ovat edelleen kuivat, lisäksi kevään merkit ovat ilmassa. Tänään työmaalla kahvitaukoa kohti parakille kävellessä tarttui nenään ensimmäistä kertaa se varma kevään tuoksu: märkä multa, pöly, ja ilmassa leijuva tietty jokin. Aurinkokin paistoi eikä pelkässä pitkähihaisessa tullut vilu vaikka reipas tuuli siellä riehui, niin mä pidin siinä oikein kunnon hetken tuntemusteni kunniaksi. Ja jesus vieköön: HELMIKUUSSA! Wooooot? Nyt se tulee! Maailmanloppu!

Vapaa-ajanloppu ainakin on tosiasia, sillä viikon kuluttua marssin kunnanvirastolle allekirjoittamaan kauppakirjat ja siitä hetkestä eteenpäin olen tontin omistaja. Minun palani isänmaata sijaitsee selkäni takana 50 metrin päässä ja sinne kohoaa seuraavan 1,5 vuoden aikana näillä(kin) käsillä rakennettu jumalauta TALO. Tämä kaikki tapahtuu niin kovin äkkiä, etten oo ihan varma oonko todella sisäistänyt sen että ensi viikonloppu tulee olemaan viimeinen hyvällä omallatunnolla pidetty vapaa viikonloppu reiluun vuoteen... Uskon todellisuuden iskevän vasten kasvoja kun ensi viikon loppupuolella seison tällä kertaa ne sukat märkinä tuolla mäntyjen keskellä ja kannustan innoissani puita kaatavaa insinööriä. Välillä kahvia termarista vastakaadetulla rungolla istuen, ilmassa sakeana kakstahti ja tuore puu, maastoon jo mielessä piirtyvä sokkeli.

Uskoisin tämän menevän hyvin.