Voiko kutsua itseään muurariksi jos on laatoittanut yhden seinän punatiililaatalla?
Ilmeisesti ei, mutta vähintäänkin sellaiseksi itseni tunnen tämän muutaman neliön urakan jälkeen.
Ilmeisesti ei, mutta vähintäänkin sellaiseksi itseni tunnen tämän muutaman neliön urakan jälkeen.
Pikkuvessan punatiili oli yksi harvoista alusta asti mukana roikkuneista sisustuselementeistä, vaikka onkin ideana muuttanut rakentamisen aikana muotoaan jo pariinkin kertaan. Oli tarkoitus laittaa kahdelle seinälle, sitten vain peiliseinälle, sitten vähän tasoittaa LR+:lla päälle ja naputella tasoitetta irti niin, että tiilet sieltä alta kivasti paistaisivat. Tasoite unohdettiin, peiliseinä unohdettiin, ja lopulta tiililaatalla tehtiin vain pytyn taustaseinä. Ja sehän riittää!
Niin kivaa kuin suurpiirteinen tiililaatan latominen olikin verrattuna normaaliin pikkutarkkaan nysväämiseen, niin ei sitä paljoa enempää olis huvittanut tehdä. Etenkin kun pahvien alla suojassa olevan, lakkaamattoman mikrosementin turvallisuus oli mielessä koko ajan sen päällä pyöriessä (ja god only knows et miten kovaa kiinnostaa lähteä SITÄ korjailemaan :D).
Punatiiliseinän tehdäksesi tarvitset punatiililaattaa (meillä tiilet ovat Wienerbergerin), saneerauslaastia ja köyttä saumoihin. Tiiliä pätkiessä käytin itse vanhaa kirvestä ja vasaraa, näillä sai laatat tarpeeksi siististi katkaistua.
Tällei sitä sitten vain ladottiin menemään. Laastin levitin suoraan laattaan, mutta voi sen seinäänkin kammata. Seinä olisi tietenkin kannattanut myös primeroida, mutta se vähän unohtui siinä kun olin tärinässä aloittamassa uutta hommaa. Toivottavasti laatat pysyvät seinässä eikä sitte ropise niskaan kun joku ressukka istuu pytyllä :D
Jossain kohtaa Jukka muisti kysyä, että oonko mitannut miten jako osuu katon rajaan. No en tietenkään oo mitannut koska oon tärinässä. Viimeiset varvit menikin sitten vähän pahvilappujen kanssa säätämiseksi, mutta ei kai sitä kukaan sieltä huomaa että sauma vähän soukkenee...
Tiili sopii tosi hyvin yhteen märkätilatasoitteen kanssa. Vielä alin varvi laattoja pitäisi kiinnittää ja sitten raakasti miettiä, että millä tämän komeuden saumaa. Valkoinen sauma olisi tietenkin nätti, mutta kuvittelisin että myös harmaata arvokkaampi. Harmaa kyllä on helposti vähän tunkkaisen näköinen, ja onkohan se sitten huono jos sauma on samanvärinen kuin tasoiteseinä?
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti