2.5.2016

Talouden Tapwellit esittelyssä

Jaa se taitaakin olla niin, että kun saa kamat kannettua tupaan niin maailma lakkaa pyörimästä.
Muuttotarkastus meni siis viime viikolla läpi ja Käpälämäki on tätä nykyä ihan virallisesti asutettu rakennus. Muuton myötä ainakin muhun iski totaalinen kyllästyminen oikeastaan ihan kaikkeen ja tekemättömiä töitä tekis mieli juosta kirkuen karkuun. Puuhastelun sijaan olen nauttinut sängyssä hetkistä, kun aamuaurinko siivilöityy makuuhuoneeseen sälekaihdinten välistä ja siitä, kuinka valo liikkuu sisällä talossa päivän aikana. Koonnut ensimmäisen palapelin kahteen vuoteen (rakastan palapelejä) ja ihmetellyt valaistuksen mukaan väriään muuttavia olohuoneen seiniä, sanonut sadannen kerran "on se hyvä sävy"

Ulkopaneelaus? EI. 
Viimeiset ylösnostot? EI. 
Loppujen työkalujen siirtäminen vuoristohuoneesta talliin? EI EI EIEIEIEIEIEIIIi!!!

Onneksi Jukka on vähän aktiivisempi kuin  minä, ja viikonlopun aikana kylppäriin ilmestyi pari lasiseinää lasimestari Niemen avustuksella, kodinhoitohuoneessa lämmityskeskuksen ympärille rakentui kaappi ja vessassakin on nykyään paperiteline seinässä. Voin vain nöyränä ihailla tätä aikaansaavuutta samalla kun itse yritän vaivuttaa itseäni kuukauden keväthorrokseen. Kai tää tästä? Eikö?

Meanwhile taitaa olla korkea aika kirjotella näistä Tapwelleista jotka meillä on käytössä.



Oon ollut tähän keittiön Evo 186 -malliin pääasiassa tyytyväinen. Vaikka hana on tommonen honkkelo ja korkea, niin se on käytössä tarpeeksi jämäkkä eikä klehaja tossa altaan reunalla onnettomasti ja tunnu siltä, että jää ihan just käteen. Liikuteltava suutinosa on ollut ison altaan kansa just niin kätevä kuin toivoinkin, ja kaiken lian sun muun sonnan saa sen avulla kätevästi huuhdottua pois kauimmaisestakin nurkasta.



Se mikä näissä kaikissa Tapwelleissa yllätti, oli pieni virtauspaine. Kun Oraksilla ja muilla aiemmin käytössä olleilla hanoilla vesi tulee ihan oikeasti kovaa nupin ollessa kaakossa, vastaa Tapwellin täysillä tuleminen muiden hanojen "vähän kovempaa" virtaamista. Pikkujuttu, mutta koska tottumus ja kärsimätön mieli sen suhteen, ettei kahvipannua jaksa täyttää 10 sekuntia, niin tää kyllä ärsyttää. 
Tossa kuvassa näkyy mitä tapahtuu suuttimen kyljessä olevista napeista: suihku muuttuu tommoseksi asialliseksi lianirrotussuihkuksi. Toimii!

Asennusvaiheessa jo ihmeteltiin kun keittiön hanan varressa ei ole ollenkaan rajoitinta. Sen pystyy siis kääntämään vaikka ihan tonne välitilan levyyn kiinni ja antaa veden virrata rennosti pitkin tiskipöytää. Eihän se sillei haittaa, mutta jos olis vaikka mukuloita, niin nehän ihan helposti sais aiheutettua ton takia vesivahingon. Ei sillä etteikö irtonaisella suuttimella pystyis sitten ampumaan vettä vaikka olkkarin puolelle :D Tässä mielessä se matala vedenpaine ehkä onkin ihan hyvä juttu :D




Molemmissa vessoissa on Evo 70:t, eli vesiputoushanat. Ihanan romanttinen ajatus hanasta vapaana virtaavasta vedestä on todellisuudessa juuri sitä mitä kuvitelmat antoivat odottaa, ja näitä on kiva käyttää. Asennuksen jälkeen mietin, että miten tämmösellä saa naamansa pestyä kun vesi vaan solisee eikä tuu TÄYSIÄ, mutta hyvinhän ne pelaa. Pieni vedenpaine ei näissä hanoissa haittaa, vaan virta on just sopiva pesuhommiin. Eikä kourukaan ole vielä viikon käytön jälkeen muuttunut kalkista valkoiseksi :D Jeij!



Näiden vessahanojen mukana tuli myös Tapwellin bideet, jotka on kyllä ihan vitsi veden pikkupaineen takia :D Vesi lähinnä pulppuaa kuin väsyneestä suihkulähteestä siitä suihkuttimesta eikä irrottele kalkkeja pytystä niinku ne yleensä. Naisena, eli bideen pääasiallisena käyttäjänä, annan tälle toiminnolle nolla pistettä ja erityispitkän miinuksen.

Ulkonäöllisesti molemmat hanamallit saavat multa kymmenen pistettä ja sydämeni väpäjää niille edelleen, mutta on tosi harmillista että joissain kohtaa käytettävyys on surkean vedenpaineen takia kutonen: pulppuava bidee? NOLLA PISTETTÄ. Jos valitan tässä nyt ihan turhaan ja paine on jotenkin säädettävissä, niin joku ihana vois sen tuolla kommenteissa kertoa.

Olis mulla vielä toinenkin asia mihin kaipaisin mielipiteitä ja neuvoja. Nimittäin keittiön käsipyyhe. Käsipyyhehän on pakollinen keittiössä, ja nyt sille paikan löytäminen aiheuttaa harmaita hiuksia. Kuten kuvasta näkyy, niin tällä hetkellä pyyhettä pidetään tossa vetolaatikon reunalla. Se on kuitenkin ihan pee paikka, koska ilmeisesti kostea pyyhe ei tee hyvää kalustelevyille ja toisekseen pyyhe välillä valuu ja roikkuu alemmassa roskalootassa kun sitä avaa.



Kertokaa siis: minne, oi minne mä käsipyyhkeen paan?

Jukka haluaa porata koukun johonkin tohon välitilaan, mikä ei mun mielestä oo lainkaan vaihtoehto koska rumahan se on jos se siinä roikkuu. Käsipyyhe roikkumassa keskellä keittiötä joka on niin nätti että silmiin sattuu? Ei käy. Ideoita otetaan vastaan!

Niin ja laatikon sisälle sitä on turha yrittää laittaa, kun sitä kuitenkin niin paljon tarvii ja sitten aina märillä käsillä pitäis avata laatikkoa missä olis joku puolihomehtunut pyyhe kun ei siellä ilma edes kierrä.

Apua! Auttakaa! Keksikää!

11 kommenttia :

MayaK kirjoitti...

Harmi, että noi hanat ei sitten lunastaneet käytöltään "normiodotuksia" :/ Siitä blogit ovatkin mukavia, että käyttökokemuksia voi jakaa muillekin.
Meillä pyyhkeet roikkuu tuossa uuninluukun poikkikahvassa. Helposti saatavilla.

teabis kirjoitti...

Oon Maya ihan samaa mieltä blogihommasta, niistä löytyy hyviä tuotetestaustuloksia :) Toi uuninkahva vois olla ihan hyvä, vaikka onkin saarekkeessa... Pitää testata toimivuuta, kiitos vinkistä!

N/TillinTalo kirjoitti...

Äh, kukapa olisi voinut tietää, että veden paine on noin huono noissa tapwelleissa? Hyvä että kirjoitit. Luulis että sitä voisi kyllä jotenkin säätää..
Meillä keittiöpyyhe roikkuu myös uuninluukun poikkikahvassa.

Rouva E kirjoitti...

Onnea muuttoluvasta! Meilläkin on tapwellin keittiöhana, ja painetta tulee kyllä enemmän kuin mistään hanasta ikinä. Ehkä jopa liikaakin, kun roiskuu syvästäkin altaasta joka paikkaan. Tosin tapwellin suihkuista painetta ei sitten tule ihan samalla tavalla, ikävä kyllä. Ja keittiönpyyhkeitä meilläkin säilytetään uunin poikkikahvassa. Kuivat pyyhkeet on taiteltuna, runsaana kasana avo-hyllyssä, niillä saa kivaa vaihtelua sisustukseen kun vaihtelee niiden värejä ja materiaaleja. Mainittakoon tässä, että olen aivan fanaattisen rakastunut keittiöpyyhkeisiin :)

Anonyymi kirjoitti...

Voisiko olla mahdollista, että teille on asennettu veden painetta säätelevä "palikka" (olikohan paineenalentaja oikea nimi?) käyttövesiputkistoon. Meillä tuollainen on, ja siitä saa siis säädettyä käyttövesiputkiston veden painetta. Joku oli kääntänyt alkuun veden paineen vähän liian pienelle, ja meilläkin oli muutamassa hanassa (keittiö & khh) todella huono paine alkuun kunnes syy löytyi tosiaan tuosta paineenalentajasta.

teabis kirjoitti...

Ilmeisesti tää paineongelma ei siis koske koko Tapwellin tuotantoa, hyv'ä tietää. Ja kiitos vinkeistä! Pitää selvittää. Joskin pelkään ettei mitään palikkaa ole missään, sen verran oon tästä kitissyt että asia olis varmaan jo hoidettu jos olis noin yksinkertainen ratkaisu :D Mutta laitan tiedustelua eteenpäin, sen verran raivostuttava toi painejuttu välillä on (esim kun on kiire). Arrgh!

Mulla on nyt testissä uuninkahva käsipyyhkeen paikkana ja tuntuis toimivan, vaikka aluksi ajattelin et vedet tippuu sit siihen matkalle kun altaalta kääntyy saarekkeen puolelle ja uunille. Mut haloo, voihan ne kädet ym. ravistella esikuivaksi siinä altaalla niinku normaalit ihmiset kai tekee :D Rouva E:n tapa pitää puhtaita pyyhkeitä avohyllyllä on kans hyvä, kun täällä tota hyllyä keittiössä riittää. Nyt pitää hankkia vain lisää edustuskelpoisia pyyhkeitä :D

Eve T kirjoitti...

Moi, olipa kiva löytää kokemuksia tästä keittiönhanasta. Vaikka postaus on jo vanha koitan onneani ja kysyn miten tuo ulovedettävä putki toimii tässä hanassa. Tuleeko tuo putki pidemmälle ulos tuolta kierteisen metallitelineen sisältä vai pääseekö hanaa liikuttamaan vain sen verran mitä tuo kierre antaa periksi? Meillä on toinen tapwellin hana ulosvedettävällä putkella käytössä, siinä putki on kokonaan varren sisässä piilossa ja se tosiaan vedetään sieltä ulos n. 20 cm, kätevää kun pääsee lähelle altaan pohjaa. Tämä malli olisi kuitenkin minulle mieleisempi tuon huuhtelusuihkun vuoksi mutta epäröin vielä, kun en tiedä saako letkun tosiaan vedettyä tuosta pidemmälle vai ei.

teabis kirjoitti...

Heippa! Ihanaa että tänne vielä ihmisiä eksyy! Putki ei tule pidemmälle ulos, vaan käyttöetäisyyttää on vain tuon näkyvän osan pituudelta. Vieteriosuus jonka sisällä putki on, on lisäksi todella jäykkä eikä anna käytössä myöden.

Sivukommenttina hanakokemuksesta sen verran, että tuossa putkessa on muovipinnoite, joka käytettäessä hiertyy tuota asettia vasten johon suutin lasketaan. Meillä muovi rispaantui parissa vuodessa rikki ja saimme onneksi Tapwellilta takuuseen uuden putken. Takuu tuskin kantaa ikuisesti, ja jossain vaiheessa meillä on taas rispaantunut muovipintainen putki ja sen fiksaamisesta pitää maksaa.

Eve T kirjoitti...

Kiitos tosi paljon vastauksista :) ilman näitä olisi varmaan tähän hanaan päädytty mutta eiköhän nyt katsella joku toinen vaihtoehto, kun ei olekaan ihan sitä mitä oletin.

Anonyymi kirjoitti...

Löytyikö teille lopulta hanoihin painetta? Mietin erityisesti vessassa.

teabis kirjoitti...

Painetilanne ei muuttunut paremmaksi. Ilmeisesti Tapwellilla on hanoissa jonkinlainen rajoitin, sillä talouden muista hanoista vettä tulee perinteiseen tapaan täysillä.