26.10.2015

Lokakuun tunnelmia raksalta

Syksyn harmaus on hiipinyt salaa arkiaamuihin ilman että allekirjoittanut on ehtinyt lehtien tippumista ja muuttolintujen lähtöä kunnolla edes huomaamaan. Hassua, että kesä meni jo. Ensimmäistä kertaa elämäni aikana en onnistunut hankkimaan minkäänlaisia rusketusrajoja, aurinkorasvan tuoksu on vain muisto vuoden takaa, ja pisamahyökkäykseltäkin vältyttiin.

Onneksi on siis syksy, ettei tarvi morkkistella sisätiloissa olemista vaikka ulkona olisi miten upea päivä. Syksyn myötä myös raksalla on tehty ryhtiliike, ja tapahtunut on vaikka mitä! 


Sähkökeskuksen viimeinenkin piuha on vedetty, ja eilisen jälkeen keskuksen taustakin saatiin levytettyä makkarin puolelta. Tämä näkymä kohtaa vierailijan vaatehuoneessa. Keskus on valtava! Alempana olevat siniharmaat palikat kuuluvat ABB:n Free@Home -systeemiin, josta en edes yritä esittää ymmärtäväni yhtään mitään. Käsittääkseni sen ansiosta talo tulee olemaan yksi iso tietokone, jossa valaistusta, lämmitystä, ilmanvaihtoa ja tyyliin kahvinkeitintä pystyy ohjaamaan pädillä. Tarpeellista? Tuskin. Siistiä? Ehdottomasti! En ole vielä ihan varma, että pystynkö kännykän välityksellä räpsyttelemään myös valoja olohuoneessa vaikka itse olen reissussa. Se jääköön nähtäväksi.



Nixin Henna jaksaa kärsivällisesti vääntää kiintokalusteista.
Tässä käydään läpi kodinhoitohuoneen kaappeja.

 Käsittääkseni keittiö ja muut kaapit ovat suunnittelultaan nyt siinä pisteessä, että koko setti on tilausta vaille valmis. Kaikki kiitos Hennalle, joka on todellakin esimerkillisesti kestänyt tätä säätämistä: suunnitellaan, muutellaan, peruutellaan, muutellaan ja taas vähän mittaillaan, että olisiko nyt hyvä. Ja eikun ei me sittenkään varmaan oteta niitä makkarin kaappeja vielä.

Keittiön toimitusaika on kuusi viikkoa ja olisin jo kovasti tekemässä tilausta. Työmaapäällikkö on kuitenkin aikataulullinen realisti, joten yritän hillitä itseni ja hetkellisesti unohtaa koko köökin. Oi miten vaikeaa se onkaan! Minun ihana, täydellinen tuleva keittiöni, missä jaksaa kokata muutakin kuin ranuja tai pastaa <3<3



Ulkopuolelta talo ja talli ovat edelleen tuulensuojalevyllä. Panelointi tehdään vasta sisäänmuuton jälkeen helmikuun rapsakassa pakkasessa.



Puhallusvillan puuttuminen muistutti itsestään pari viikkoa sitten muutamana pakkasaamuna, kun raksalla odotti tämmöiset sisälämpötilat. Lattialämmitys väännetiin täysille ja olohuoneeseen hankittiin hurisemaan kolme puhallinta, nyt lämpö huiteleekin jossain 19 asteen nurkilla. Sähkölaskua odotellessa... Onneksi villat tullaan puhaltamaan ensi kuun aikana.


 

Molemmat pikkumakkarit ovat pintamaalissa, vain lattiaa ja kattoa vaille valmiit. HUI!
Tykkihuoneessa kaksi seinää tumman violetilla ja kaksi harmaalla, vierashuoneen kolme seinää vaaleanharmaalla ja yksi seinä vuoristoteemalla. Yllä olevassa kuvassa vuoristo on vielä keskeneräinen, mutta nyt viimeisetkin kerrokset on maalattu ja pensselit poltettu.



Olohuone ja keittiö oli tällä mallilla vielä pari viikkoa sitten. Nyt seinät etupihan ikkunaseinää lukuunottamatta ovat pintamaalissa. Tänään olisi tarkoitus ehtiä kääntymään K-Raudassa pläräämässä taas niitä helvetin värikirjoja ja etsiä ikkunaseinälle muita seiniä vaaleampi sävy. Ja molempiin vessoiihin väri... ja kodinhoitohuoneeseen... ja meidän makkariin... ja vaatehuoneeseen... aaaaargh!

Takkaankin saatiin Härmä Airin piippu ja nyt on enää kattopeltityypistä kiinni, että koska päästään tuikkaamaan ensimmäiset klapit tuleen, piippu kun menee vasta ullakolle asti, mutta ei katosta läpi. 
Lisäksi on väännetty Winledin kanssa valaistussuunnitelmaa, valettu itse plaanot makkareihin, asennettu tykkihuoneeseen ullakkoluukku ja haettu Starkista bemarillinen lattialaattoja. Neljä päivää haun jälkeen ne laatat odottavat mua edelleen tuolla etu- ja takapenkillä, sekä takaluukussa. Tästä saakin siis seuraavaksi vetää työhousut jalkaan ja nakata ne konttiin odottelemaan suotuisampia laatoitusaikoja.

Mukavaa alkanutta viikkoa murut <3

2 kommenttia :

katjuska kirjoitti...

Tää ei oo mitenkään nyt sulle, mutta kummastelen aina kun ihmiset miettii vaatehuoneen värisävyä. Pitääks sielläkin olla sävy :D hyvältä näyttää teillä jo! :)

teabis kirjoitti...

no kai ny pitää kun kumminkin ainakin puoli metriä on tyhjää seinää siinä hyllyjen vieres :D onneksi tämä päätös oli helppo, kun makkarin seinälinja jatkuu suoraan vaatehuoneeseen listattoman oviaukon kautta. samaa harmaata vaan sinnekki.
Kiitos! täysillä eteenpäin!