23.11.2015

Kaihtimet

Raksan polttavin puheenaihe on viime viikkoina kattolautojen ja viikonloppuna syttyneiden kattovalojen ohella ollut KAIHTIMET. Kirjoittelin jo aikaisemmin jotain kaihdintarjouksesta ja siitä, miten yritetään pitää budjetista kiinni, mutta jotenkin nyt alkaa tuntua siltä että se juna meni jo. Kallista on taas mutta olkoot.


Makkareihin automaattivalinta oli puusälärit, mutta oh+k -tilan isoihin ikkunoihin ihastelimme kaihdinliikkeessä näytillä olevia Luxaflexin Duettea ja Twistiä. Tärkein vaatimus kaihtimille oli, ettei toiselta puolen Laihiaa näe suoraan meidän keittiöön kun ulkona on pimeää ja sisällä valot päällä, niinpä hyvä ja edullinen vaihtoehto Screen oli heti poissuljettu. Dämit! Lisäksi olisi suotavaa, että kaihtimet näyttävät kivalta, koska tavallisia riippuverhoja ei tule yhteenkään ikkunaan.

Tarjoukset päädyttiin lopulta ottamaan Luxan malleista DuetteTwist ja puusäle siten, että oville tulee omat kapeat kaihtimensa, ja niiden lisäksi neljä kappaletta kahden ikkunan kaihdinta, joilla leveys jotain reilu pari metriä.

Tarjouksessa eniten yllätti se, että hintaero näiden välillä oli olematon. Jotenkin odotin että puusäle olisi huomattavasti edullisempi kuin kangasmallit, mutta höpöhöpö, eroa näiden välillä oli halvimmalla kangasmallilla alle 200 euroa! No, tarjouksen tultua sitä sitten väännettiin ja käännettiin ja mietittiin ja tuijoteltiin ikkunoita. 

Kuvat Luxaflex

Duette karsiutua aika nopeasti pois. Vaikka se onkin ÄLLISTYTTÄVÄ: vekkiverho, joka aukeaa ylhäältä ja alhaalta! Mutta kun siinä ei ole välimuotoa: joko se on auki, tai sitten se on kiinni. Vaikka ajatus siitä että ikkunoiden yläosa saisi olla auki aina olikin houkutteleva, niin enemmän tässä peräänkuulutetaan kuitenkin semmosta sälärin monipuolisuutta, kun ne saa ihan vaan pikkusen auki jos haluaa. Et näkee vähä pihallekin.

Twist on vähän niinku kankainen sälekaihdin, jossa on vain tosi isot säleet. Siitä mä oon tykännyt aina, joskin vähän enemmän ehkä siitä kapeampiraitaisesta mallista, Facettesta.
Mikä siinä sitten on vikana? No se mekanismi on ainakin vähän ärsyttävä. Verhon saa todella kaksin käsin rullata kun sen haluaa kokonaan ylös tai alas. Toivon nykäisystä auki -henkistä toimintoa. Twist ei myöskään isolla pinnalla näytä ehkä ihan niin hyvältä kuin voisi. Ja se kun se on kuitenkin umpikangasta, eihän siitä näe täydellisesti läpi vaikka "säleet" olisivatkin auki.

Jäljelle jää siis ne puusälärit. 

Mahdolliset ongelmat:

- mitä painaa kaks kertaa kaks metriä puusälekaihdinta?
- kuka näistä pyyhkii pölyt?



Liikkeestä saimme lainaan tällaisen mallikaihtimen, joka helpotti värivalintaa. Materiaalina kaihtimilla on keisaripuu, joka on petsattu mallin eri sävyihin.

Tällä hetkellä suunnitelmana on täystammi (viides sävy ylhäältä) tummalle seinälle ja valkoinen/tammi-sekoitus keittiön ikkunoihin. Onkohan se ihan hassu sitten jos yläsäleet on valkoiset ja alasäleet tammiset? Hirmu hyvältä se näyttää ainakin tuossa Luxan omassa mallikuvassa... Jotenkin keventää vaikutelmaa kun säläriä on noin isolla alalla.... Nää taitaa olla taas näitä asioita jotka selviää vasta kun tiedätte kyllä mitkä on jo housuissa. Just eilen nauratti kun meillä nyt palaa oikeat kattovalot talossa ja ekaa kertaa nähdään seinienkin todelliset värit, että siinä niitä on jossain köpöses irtohalogeenin valossa maalattu pitkin syksyä ja avokriiseilty sävyvalinnoista ja toivottu parasta ja nyt vasta nähdään että miltä ne oikeesti näyttää. Onneksi näyttää ihan hyvältä eikä tarvi ottaa revanssia kriiseistä :D Voi vain siis toivoa että sälärivalinnan  kanssa käy yhtä hyvä säkä.

Nyt sitten kaihdinasioissa odotellaan vastausta että onnistuuko kaksivärisyys ilman järisyttäviä lisäkustannuksia (kyllä täs vieläkin yritetään säästää :D) ja kai niitä sitten saa alkaa pikkuhiljaa tilailemaan. Vastausta odotellessa voin taputella itseäni selkään kun taas on yksi päätös vähemmän tehtäväksi. Loppu alkaa jo häämöttää!

2 kommenttia :

Jenni / Siitä tulee Onni kirjoitti...

Ei ole tullut koskaan mieleen että sälärit voisivat olla kahdella eri sävyllä, mutta kuvissahan tuo on todella kivan näköinen! Ja kuten itsekin sanoit, keventää kun on niin valtava iso pinta-ala tulossa. Rohkeasti vain kohti... tuntematonta :D

teabis kirjoitti...

Ei mullakaan ennenkuin näin tuon Luxan kuvan! Näyttää ihan superhyvältä!
Lisähintaa ei kaksivärisyydestä näillä näkymin olisi tulossa, joten varmaankin sillä tiellä jatketaan. Seuraavaksi saakin alkaa miettimään, että miltä korkeudelta valkoinen säle alkaisi... aaaaargh!