Kun vuoristohuone saatiin viime viikolla tyhjättyä lopullisesti kodinhoitohuoneen kalusteista, tellingeistä ja kaikesta muusta rojusta mikä sinne oli survottu varastoon, oli aika tehdä korjauskartoitus ennenkuin koko huoneen voisi painaa unholaan muuttopäivään saakka.
Lista olis jäänyt lyhyeksi jos olis pidetty katseet tiukasti nilkkojen yläpuolella, sillä seinät ovat ihme kyllä säästyneet pahemmilta kolhuilta. Todellinen pikkupuuhastelijan ja massanysvärin lottovoitto löytyikin lattianrajoista. Mainittakoon, että tässä vaiheessa raksaa en kuulu enää kumpaankaan noista ihmistyypeistä.
Joopa joo, sitä saa mitä tilaa. Tältä näyttää ilmeisesti pian lentoon lähdössä oleva ulkoseinä, joka ei kahdenkaan korjausmassauksen jälkeen suostu JUMALAUTA pysymään sillä paikalla mihin se on isketty. Jos mulla olis ulkonevat, enemmän ohimoiden suunnalla sijaitsevat silmät, niin olisin varmaan voinut jossakin kulmassa kurkistella tosta raosta naapuriin. Mä kysynkin sulta seinä:
Montako kertaa vielä?
MONTAKO KERTAA?!
Ei auttanut itku eikä lattialistojen perään kitiseminen. Tartuin mattopuukkoon ja veistelin kostoksi oikein kunnon palat lattiasta seinän mukana irronnutta mikrosementtiä pois ja nypin kipsilevyistä riekaleisina roikkuvaa massaa raosta veke. Kaivoin jo kertaalleen naftaliiniin upotetut mikrosementtikamat kaapista ja aloin nöyränä korjailemaan lattian puolta, jonka jälkeen täyttelin jälleen kerran massalla itse rakoa. Sitten vielä massan kuivuttua levittelin sormella mikrosementin nurkkaan niin, että se nousee tohon seinälle niinkun kuvastakin näkyy. Seuraavaksi vielä teippausta lattiaan ja maalia seinään, ja sitten odotellaan, että montako viikkoa se tällä kertaa kestää. Niin ja kai ne sementtipaikkaukset tarttis lakatakin, jahka toi on kuivunut YHDEKSÄN PÄIVÄÄ.
En varmana odota yhdeksää päivää. Enkä aivan varmana vedä viittä kerrosta.
Vähä jännittää koko lopputalon lattianrajojen kohtalo, kun ei todellakaan kiinnostaisi kiertää enää kaikkia ulkoseiniä. Välttelenkin aktiivisesti kiinnittämästä huomiota niihin...Niin ja onneks sälekaihtimissa on se alapulikka, joka kyllä sit peittää ihan tarpeeksi ikkunoiden kohdista sitä nurkkaa, ettei se haittaa vaikka se sieltä vähä haljennut oliskin... Onneks on paljon ikkunaa ja vähän seinää!
Mutta siis näihin tunnelmiin: listaton puutalo, ehdottomasti työmaa. Tulevaisuus näyttää synkähköltä, mutta elättelen toivoa että joskus ne seinät lakkaa elämästä. Siihen saakka nukun mikrosementtilasta tyynyn alla. Räyh.
2 kommenttia :
Tämä ei kyllä varmasti ainakaan lohduta tilanteessa mutta tuota lattian ja seinän välistä eloa tapahtuu varmasti vielä vuosien mittaankin.
Varmasti, mutta toivon ettei ihan tässä mittakaavassa. Onneksi näyttäis siltä, että meillä pahimmat on nuo kaks ulkonurkkaa, joista toinen on nyt pysynyt pitkän aikaa jo kasassa. Nähtäväksi jää! Mut voin kertoo että jos tää ei ollut viimeinen kerta kun niitä fiksailen, niin sit tää oli toiseksi viimeinen kerta :D
Lähetä kommentti